3.5.2022

Anna Häger Ilmatar Offshoren aluejohtajaksi

Anna Häger on nimitetty ahvenanmaalaisen merituulivoimayhtiö Ilmatar Offshoren Ahvenanmaan-aluejohtajaksi.

Suomalainen energiayhtiö Ilmatar Energy Oy perusti maaliskuun lopussa Ahvenanmaalle tytäryhtiö Ilmatar Offshore Ab:n merituulivoiman kehittämiseksi. Ahvenanmaalla toimivan tiimin rekrytointi alkoi heti, ja nyt ensimmäinen paikka on täytetty. Anna Häger aloittaa Ilmatar Offshoren aluejohtajana 1. kesäkuuta 2022.

Anna Häger siirtyy uuteen toimeensa Flexens-yhtiöstä, jossa hän on Citizen Engagement Manager tehtävässään ollut vastuussa yhteisötoiminnasta ja toiminut keskeisessä roolissa Smart Energy Åland -projektin kehittämisessä.

”Ahvenanmaalla eletään merkityksellisiä ja jännittäviä aikoja. Odotan innolla laajamittaisen merituulivoimatuotannon toteuttamista yhdessä ahvenanmaalaisten kanssa. Merituulivoima tuo Ahvenanmaalle seuraavan sukupolven taloudellisen tukijalan”, Anna Häger toteaa.

”Saimme maanantaina erittäin hyviä uutisia, kun Ahvenanmaan maakuntapäivät antoi vahvan tukensa merituulivoiman rakentamiselle. Jatkamme nyt tiimin rakentamista ja alamme toteuttaa tuulivoimaprojektia Pohjanmerellä. Selvitettävää on vielä paljon. Olemme valmistautumassa maratonille, emme pikamatkalle. Tahti pidetään silti ripeänä.”

Executive Director Mikko Toivanen, toinen Ilmatar Energy Oy:n perustajista, on erittäin tyytyväinen Anna Hägerin rekrytointiin.

”Ahvenanmaan sijainti Itämerellä on ainutlaatuisen erinomainen laajamittaisen merituulivoiman tuotannolle. Kun asiat tehdään oikein, paikalliselle yhteisölle on tarjolla valtaisia mahdollisuuksia. Haimme paikalliset tarpeet ja vahvuudet ymmärtävää henkilöä, joka osaa varmistaa, että lopputulos on paras mahdollinen niin Ahvenanmaan kuin Ilmattarenkin kannalta. Paremmin emme olisi voineet onnistua. Anna Hägerin tausta ja osaaminen sopivat täydellisesti tämän valtaisan projektin eteenpäin viemiseen.”

Maakuntapäivien positiivinen suhtautuminen merituulivoimaan ilahduttaa myös Mikko Toivasta.

”Maakuntapäiviltä saatu tuki on ratkaisevassa asemassa, jotta voimme hyödyntää Itämeren tuulivoimavarat Ahvenanmaan alueella. Maakunnan hallitus on tehnyt perusteellista ja arvokasta työtä merenkäyttösuunnitelman ja Sunnanvind-projektin kanssa. Tuulivoiman tuottajille on nyt tarjolla merkittävä rooli Ahvenanmaalla, kun tuulivoimapuistojen rakentaminen voi vähitellen alkaa.”

Lisätietoja:

Anna Häger, Aluejohtaja, Ilmatar Offshore Ab
+358 40 146 7221

Mikko Toivanen, Executive Director & Co-founder, Ilmatar Energy Oy
+358 500 595 471
[email protected]

Ilmatar Energy Oy on suomalainen energiayhtiö, joka tuottaa vain uusiutuvaa energiaa ja osallistuu tuulivoiman arvoketjuun projektien ja tuotannon kaikissa vaiheissa: Ilmatar Energy myy uusiutuvaa energiaa kuluttaja-asiakkaille ja yrityksille. Lisäksi Ilmatar Energy rakentaa, omistaa ja hallinnoi tuulivoimapuistoja lisätäkseen suomalaista uusiutuvan energian tuotantoa.

ilmatar.ax

Ilmattaren perustajat Kalle Pykälä (vas.), Mikko Toivanen ja Anna Häger.

i