12.1.2023

Antti Sallila Ilmattaren talous- ja rahoitusjohtajaksi

Ilmatar vahvistaa rahoitus- ja yritysjärjestelyosaamistaan valmistautuessaan kovaan kasvuun.

Ilmatar Energy Oy on nimittänyt yhtiön uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi OTK Antti Sallilan (50). Sallila on aiemmin toiminut Helen-konsernin strategia- ja yritysjärjestelyjohtajana. Ilmattaressa hän aloittaa 16.1.2023.

– Ilmatar on nopeassa ajassa muuttunut energiahankkeiden kehittäjästä myös itsenäiseksi päästöttömän sähkön tuottajaksi. Yhtiön tavoittelema entistä kovempi kasvu, uuden mittaluokan saavuttaminen sekä kansainvälistyminen edellyttää vahvaa rahoitus- ja yritysjärjestelyosaamista samalla, kun päästöttömän sähkön kysyntä ja koko energiatoimialan muutos on kiihtymässä kaikkialla Euroopassa, Ilmatar Energy Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström sanoo.

Sallilassa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla ymmärrys nykyaikaisista energiainvestoinneista sekä vahva talous- ja rahoitusosaaminen. Hänellä on myös vahvat ja tulokselliset näytöt vastaavista tehtävistä muun muassa Nurminen Logisticsista, Adven Groupista, Digitasta ja Helenistä, sekä useista hallitustehtävistä. 

– Olen innostunut aloittaessani merkittävän suomalaisen kasvuyhtiön talous- ja rahoitusjohtajana. Ilmattarella pystyn hyödyntämään aikaisempaa kokemustani rahoitus- ja yritysjärjestelyistä. Olemme hyvissä asemissa, kun toimintaa laajennetaan Suomen ulkopuolelle ja uusille liiketoiminta-alueille, Antti Sallila kertoo.

Lisätietoja:

Juha-Pekka Weckström
toimitusjohtaja
Ilmatar Energy Oy
+358 400 564 754

Antti Sallila
CFO (16.1.2023 alkaen)
Ilmatar Energy Oy
+358 40 513 2981

ILMATAR ENERGY OY

Ilmatar on vuonna 2011 perustettu, pelkästään uusiutuvaan energiaan keskittyvä suomalainen energiayhtiö ja itsenäinen sähköntuottaja. Ilmatar Energyn liiketoiminta-alueita ovat uusiutuvan energian kehittäminen, rakentaminen ja ylläpito sekä sähkön myyminen kuluttajille ja yritysasiakkaille.

Ilmatar omistaa hankkeensa niiden jopa 40-vuotisen elinkaaren ajan. Ilmattaren julkisissa lähivuosien maatuulivoimaprojekteissa on kehitteillä tuotantoa yhteensä yli 3 gigawatin nimellisteholla. Lisäksi yhtiöllä on kehitteillä gigawattiluokan aurinko- ja merituulivoimahankkeet Suomessa sekä Ruotsissa.

Antti Sallila.