Vilma Wiitakorpi-Björkman Ilmattaren viestintä-, markkinointi- ja vastuullisuusjohtajaksi
Ilmatar kasvaa vakaasti ja panostaa nyt viestinnän, markkinoinnin ja vastuullisuuden kehittämiseen johtajanimityksellä. Read More

Ilmatar kasvaa vakaasti ja panostaa nyt viestinnän, markkinoinnin ja vastuullisuuden kehittämiseen johtajanimityksellä. Read More
Pöytyän kunnan alueelle suunnitellaan teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoa, jonka nimellisteho on noin 40 MWp. Puisto tuottaa sähköä arviolta 40 gigawattituntia vuodessa, mikä vastaa noin 2 000 omakotitalon sähkönkulutusta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Read More
Ilmatar Energy Oy on nimittänyt yhtiön uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi OTK Antti Sallilan (50). Sallila on aiemmin toiminut Helen-konsernin strategia- ja yritysjärjestelyjohtajana. Read More
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Ilmatar Offshorelle tutkimusluvan kahdelle alueelle Suomen talousvyöhykkeellä. Alueet ovat laajuudeltaan yhteensä noin 700 neliökilometriä. Read More
Ilmatar Energy Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI Juha-Pekka Weckströmin (52). Hän siirtyy Ilmattareen Helen-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Read More
Ilmatar on ollut Arktiset Vedet -televisio-ohjelman kanssa yhteistyössä vuodesta 2020 alkaen. Ilmatar nähdään ensi-iltansa 2.12.22 saavassa jaksossa. Read More
Ilmattaren ensimmäinen podcast-jakso on kuunneltavissa Spotifyn kautta ja myös muilla podcast-alustoilla. Alansa ehdotonta asiantuntijakärkeä edustavat Petteri Laaksonen ja Juha Sarsama käsittelevät jaksossaan käytännössä kaikki suomalaisen uusiutuvan energian huikean potentiaalin näkökulmat. Read More
Ilmattaren ensimmäinen Siqni-kysely toteutettiin keväällä 2022 ja meille myönnettiin Future Workplaces -sertifikaatti. Tunnustus tarkoittaa sitä, että Ilmattaren yrityskulttuuria on johdettu poikkeuksellisen hyvällä tavalla. Read More
Ikimuistoisen klassikkotarinan, Myrskyluodon Maijan uudelleenfilmatisointi alkoi lokakuussa – pääkuvauspaikkanaan Ahvenanmaa. Ilmatar on toinen elokuvan pääsponsoreista. – Elokuvatuotannon sijoittaminen Ahvenanmaalle piristää paikallista elinkeinoelämää ja tuottaa pitkäaikaista… Read More
Kesäkuun lopulla Ilmattaren julkistetuissa tuulivoimahankkeissa on luvituksessa yhteensä noin 325 turbiinia, joiden nimellisteho on yhteensä yli 2200 MW. Hankkeita on yhteensä 22 eri kunnan alueella. Rakentaminen alkaa neljän uuden hankkeen osalta jo vuoden 2022 aikana. Read More