Ilmatar ja Istutapuita.fi-organisaatio ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2022 alkaen. Ilmatar korvaa yhteistyöllä uusiutuvan energian rakentamisen aiheuttamia metsähakkuita ja osallistuu Suomen hiilinielutyöhön ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen sekä metsäinhoitoon, pitkäjänteisesti vuosikymmeniksi. Read More
Ilmatar on ollut Arktiset Vedet -televisio-ohjelman kanssa yhteistyössä vuodesta 2020 alkaen. Ilmatar nähdään ensi-iltansa 2.12.22 saavassa jaksossa. Read More
Kesäkuun lopulla Ilmattaren julkistetuissa tuulivoimahankkeissa on luvituksessa yhteensä noin 325 turbiinia, joiden nimellisteho on yhteensä yli 2200 MW. Hankkeita on yhteensä 22 eri kunnan alueella. Rakentaminen alkaa neljän uuden hankkeen osalta jo vuoden 2022 aikana. Read More
Tuulivoimayhtiö Ilmatar Offshore juhlistaa 100-vuotiasta Ahvenanmaan itsehallintoa edistämällä tulevaa energiantuotannon muutosta ahvenanmaalaisille korkeakouluopiskelijoille myönnettävällä stipendillä. ”Olemme tulleet Ahvenanmaalle jäädäksemme ja haluamme myötävaikuttaa tulevaisuuden koulutukseen”, Ilmatar… Read More
Ilmattarella on tällä hetkellä Suomessa hankekehitys käynnissä yhteensä 16 eri tuulipuiston osalta, 20 eri kunnan alueella. Hankekehitystä ohjaavina arvoina ovat kasvollisuus, asiantuntijuus ja edelläkävijyys. Read More
Mikko Kauppinen tunnetaan tekijämiehenä, joka on tehnyt vakuuttavan työuran ja toimii useiden yritysten taustalla, monialaisesti. Miten hän on päätynyt kahvintuottajaksi Kolumbiaan – ja miksi Ilmatar liittyy tarinaan muutenkin, kuin toimistokahvin osalta? Read More
Kestävästi partiossa -rahaston alkupanoksen on tarjonnut Suomen Partiolaisten yhteistyökumppani Ilmatar. Read More
Ilmatar ja Save Pond Hockey ovat jälleen yhteistyössä taklaamassa ilmastonmuutosta. Ilmattaren joukkue osallistuu Save Pond Hockeyn turnaukseen Helsingin Jätkäsaaressa 26. helmikuuta 2022. Read More
Yritysten rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kasvaa tulevaisuudessa. Uusiutuva tuulivoima ja energia on yksi konkreettinen keino ilmastokuorman vähentämiseksi. Jos yrityksesi haluaa tämän lisäksi tehdä lisää tekoja kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseen, kannattaa ensin laskea yrityksen hiilijalanjälki. Read More
Ocean Ladies on ryhmä suomalaisia naisia, joita yhdistää halu purjehtia niin Suomessa kuin maailman merillä! Read More