maaliskuu 10, 2020

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen vieraili Piiparinmäellä – valmistuessaan Suomen suurimman tuulipuiston rakennustyöt etenevät aikataulussa

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen kävi tutustumassa tuulivoimaan Pyhännälle ja Kajaaniin rakentuvassa Piiparinmäen tuulivoimapuistossa. 

”Markkinaehtoisesti yksityisellä rahalla rakennettava Ilmattaren tuulipuisto on loistava esimerkki Suomen tuulivoimapolitiikan tuloksesta”, Vanhanen kommentoi vierailua Facebook-päivityksessään.

Valmistuessaan Suomen suurimmassa tuulipuistossa vierailivat myös kansanedustaja Tuomas Kettunen, Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva, keskustan Kainuun piirin toiminnanjohtaja Minna Peittola sekä Vanhasen erityisavustaja Jari Flinck.

Puistoa heille esittelivät Ilmattaren uusi toimitusjohtaja Juha Sarsama, hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Kalle Pykälä sekä rakennuttamispäällikkö Petri Ainonen.

”Työt Piiparinmäellä ovat hyvässä vauhdissa ja vierailu paikan päällä avasi konkreettisesti hankkeen mittakaavan. Samalla se on osoitus Ilmattaren kyvystä viedä eteenpäin ison kokoluokan hanketta. Oli myös ilo havaita paikallisen yhteisön sitoutuminen hankkeeseen,” kertoo Ilmattaren toimitusjohtaja Sarsama, joka vieraili Piiparinmäellä ensimmäistä kertaa.

Tuulipuistossa ollaan parhaillaan aloittamassa perustusvaluja, joista ensimmäinen tehtiin tällä viikolla. Kokonaisuudessaan Piiparinmäen tuulipuisto tulee tuottamaan uutta vihreää energiaa Suomen sähköverkkoon 211 MW nimellisteholla. 

Täältä voit lukea lisää Pyhännän rajalle rakentuvasta Piiparinmäen tuulivoimapuistosta.