31.3.2023

Ilmatar Offshore ja Ramboll Finland laajentavat yhteistyötä – uusi tutkimuslupa merituulivoima-alueelle

Ilmatar Offshorelle on myönnetty lupa merenpohjan tutkimiseen uuden 1,2 GW:n merituulivoimahankkeen puitteissa. Uusi hankealue sijaitsee Vågskärissä Suomen yksinomaisella talousvyöhykkeellä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn toteuttaa Ramboll Finland. Tutkimukset on jo aloitettu.

Merituulivoimaa Suomeen kehittävä ja rakennuttava Ilmatar Offshore on paikantanut Suomen yksinomaiselta talousvyöhykkeeltä uuden, 367 neliökilometrin merituulivoima-alueen. Vågskär-niminen hankealue sijaitsee Selkämeren eteläalueella noin 65 kilometriä Uudestakaupungista länteen ja noin 30 kilometriä Ahvenanmaalta pohjoiseen. Vågskärin potentiaalinen uusiutuvan energian nimellisteho on jopa 1,2 gigawattia (GW). Kaavailtu toteutus perustuu uusimman käytössä olevan teknologian 15 megawatin (MW) turbiineihin.

Puolustusvoimat antoi myönteisen lausunnon jatkotutkimuksille elokuussa 2022, ja viime viikolla työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) myönsi luvan merenpohjan tutkimukselle.

Ilmatar Offshore on tehnyt sopimuksen Ramboll Finlandin kanssa tutkimusalueen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) nykyisen datan pohjalta. Tämä työ on jo aloitettu.

– YVAssa tunnistetaan ja arvioidaan perusteellisesti vaikutukset meriluontoon sekä muut mahdolliset vaikutukset. Vågskärin YVAssa keskeistä on tunnistaa yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa sekä mahdolliset muihin maihin kohdistuvat rajat ylittävät vaikutukset, sanoo meribiologi, johtava ympäristöasiantuntija Sanna Sopanen Ramboll Finland Oy:stä.

Ilmattaren hankealueet Stormskär ja Väderskär sijaitsevat Vågskärin läheisyydessä.

Ilmatar Offshoren merisuunnittelun johtava asiantuntija Stefan Husa pitää Ilmattaren ja Ramboll Finlandin syventyvää yhteistyötä tervetulleena:

– Ramboll on vakiintunut ympäristökonsultointiin erikoistunut toimija, jolla on kokemusta monista merituulivoimahankkeista Suomessa. Yhtiöltä löytyy kaikki tarvittava asiantuntemus hankealueidemme tutkimusten toteuttamiseen. Samalla syntyy synergiaetuja, sillä Ramboll Finland toimii YVA-konsulttinamme myös Stormskärin ja Väderskärin hankealueilla Ahvenanmaan aluevesillä.

YVA-menettelyyn sisältyy useita kenttätutkimuksia sekä meriarkeologisia ja -biologisia tutkimuksia, joilla selvitetään hankealueen lajisto, huomioitavat ekosysteemit ja tuulivoimapuiston rakennus-, käyttö- ja purkuvaiheen ympäristövaikutukset. Samalla tutkitaan alueen geofysikaalisia ominaisuuksia eli merenpohjan syvyyttä, sedimenttityyppiä ja kallioperän syvyyttä sekä meren ominaisuuksia, kuten veden virtauksia ja jääolosuhteita. YVA-työhön kuuluu keskeisesti myös selvitys nykyisestä toiminnasta alueella ja rakennettavan tuulivoimapuiston mahdollisista vaikutuksista siihen.

Vågskärin sijainti on optimaalinen, sillä se on lähellä Ilmatar Offshoren Stormskärin ja Väderskärin hankealueita Ahvenanmaan aluevesillä – tämä luo lisää synergiaetuja.

– Kun saamme Vågskärin mukaan hankeportfolioomme, varmistamme massiivisen energiantuotannon Pohjoismaissa strategisesti erinomaisessa sijainnissa, sanoo Ilmatar Offshoren Ahvenanmaan aluejohtaja Anna Häger.

Hankealueen tekniset ja ympäristöä koskevat tutkimukset toteutetaan vuosina 2023 ja 2024. Alustavan aikataulun mukaan Vågskärin YVA-työ saadaan päätökseen vuoden 2025 keskivaiheilla.

Lisätiedot

Anna Häger
Regional Manager, Ilmatar Offshore Ab
+358 40 14 67 221
[email protected]

Stefan Husa
Head of Maritime Spatial Planning, Ilmatar Offshore Ab
+358 40128 91 22
[email protected]

Heikki Surakka
Johtava asiantuntija, Ramboll Finland Oy
+358 50 341 7919
[email protected]

Ilmatar Offshore

Ilmatar on pelkästään uusiutuvaan energiaan keskittyvä pohjoismainen energiayhtiö ja itsenäinen sähköntuottaja. Tuotantolaitoksensa elinkaaren alusta loppuun omistavalla Ilmatar-konsernilla on käynnissä eri vaiheissa olevia maa- ja merituuli- sekä suuren mittakaavan aurinkovoimahankkeita Ruotsissa, Suomessa ja Ahvenanmaalla. Hankkeiden yhteenlaskettu tuotantokapasiteetti on 20 GW. Ilmatar-konserniin kuuluva, merituulivoiman kehitystyöhön keskittyvä tytäryhtiö Ilmatar Offshore perustettiin Ahvenanmaalla keväällä 2022. Ensimmäiset offshore-hankealueet sijaitsevat Ahvenanmaan pohjoispuolella ja Suomen yksinomaisella talousvyöhykkeellä.

Ramboll Finland

Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 17 500 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävätratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön, energian ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa.

Vågskärin hankealue sijaitsee Uudenkaupungin korkeudella.