16.3.2023

Ilmatar terävöittää strategiaansa – sähköasiakkaille uusi koti Väreeltä

Ilmatar Energy Oy keskittyy strategiansa mukaisesti kehittämään, rakentamaan, omistamaan tuulivoima- ja aurinkopuistoja – Ilmattaren kuluttaja- ja yritysasiakkaiden uusi sähkönmyyjä on Väre. Sopimukset säilyvät muuttumattomina ja Ilmatar palvelee nykyisiä asiakkaitaan 30.4.2023 saakka.

Ilmatar Energy ja Väre Oy ovat solmineet sopimuksen, jonka myötä Ilmattaren sähkösopimusasiakkaat siirtyvät Väreelle 1.5.2023 alkaen. Ilmatar Energylle päätös on vahvaan kasvustrategiaan perustuva, jolloin liiketoiminnan fokus siirtyy yhä vahvemmin tuuli- ja aurinkovoiman sekä sähkövarastojen kehittämiseen, rakentamiseen ja omistamiseen Pohjoismaissa.

Sopimuksen myötä Väreen asiakkaiksi siirtyy noin 30 000 Ilmattaren kuluttaja- ja yritysasiakasta. Siirto ei vaikuta Ilmattaren asiakkaiden sähkösopimuksiin ja sopimusehtoihin, vaan ne siirtyvät hintoineen ja voimassaoloaikoineen Väreelle. Asiakkailta ei edellytetä toimenpiteitä.

– Uudessa strategiassamme keskitymme entistäkin vahvemmin uusiutuvan energian investointeihin Pohjoismaissa. Siirrämme sähkösopimusasiakkaamme Väreelle hyvillä mielin, sillä tiedämme heidän saavan tuottamaamme uusiutuvaa energiaa hyvin palvelevalta myyjältä jatkossakin, Ilmattaren sähköntuotannosta ja sähkökaupasta vastaava johtaja Rami Rajala näkee.

Väreen toimitusjohtajan Juha Keski-Karhun mukaan yhtiö on aktiivisesti hakenut strategisia kasvumahdollisuuksia energiamarkkinoilta ja sopimus Ilmatar Energy Oy:n kanssa on osa yhtiön kasvukehitystä.

– Toivotamme Ilmattaren sähkösopimusasiakkaat tervetulleeksi Väreelle ja tarjoamme heille Suomen parhaimman energiasovelluksen, joka on erinomainen työkalu oman sähkönkäytön haltuunottoon ja sitä kautta sähkön säästämiseen. Pidämme jatkossakin huolta siitä, että heidän sähkönsä on suomalaista tuulisähköä, ja siten täysin päästötöntä, Keski-Karhu jatkaa.

Väreen ja Ilmattaren välinen sopimus ei koske yhtiöiden henkilökuntaa – Ilmattarelta ei siirry henkilökuntaa Väreelle. Kaupan hintaa ei julkisteta.

Sopimusten siirtyminen Ilmattarelta Väreelle on merkittävä järjestely toimialalla, minkä vuoksi se vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

Lue lisää: https://vare.fi/ilmatar

Lisätietoja:

Rami Rajala
Director, Generation & Assets
Ilmatar Energy Oy
+358 44 078 2799

Juha Keski-Karhu
toimitusjohtaja
Väre Oy
+358 447 237 150

ILMATAR ENERGY

Ilmatar on Suomessa vuonna 2011 perustettu, pelkästään uusiutuvaan energiaan keskittyvä pohjoismainen energiayhtiö ja itsenäinen sähköntuottaja. Ilmatar Energyn liiketoiminta-alueita ovat uusiutuvan energian kehittäminen, rakentaminen ja ylläpito. Ilmatar omistaa hankkeensa niiden jopa 40-vuotisen elinkaaren ajan. Ilmattaren eri vaiheissa olevien maatuuli-, merituuli- ja aurinkovoimahankkeiden yhteenlaskettu nimellisteho Pohjoismaissa on 20 GW.

Ilmattarella on toimistot Helsingissä, Malmössa, Maarianhaminassa, Tampereella ja Oulussa.

VÄRE OY

Väre on kotimainen, uuden ajan energiapalveluyhtiö ja yksi maamme suurimmista sähkön myyjistä. Tavoitteenamme on olla edelläkävijä kokonaisvaltaisten energiapalvelujen ja uusien energiaratkaisujen kumppanina. Toimintamme vahvuuksia ovat vastuullisuus sekä asiakaslähtöisten palveluiden nopea ja kustannustehokas kehittäminen. Tarjontamme kattaa palveluja, joilla energiakustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä voidaan mitattavasti vähentää. Väreen Väppi-palvelu on markkinoiden arvostetuin energiasovellus, joka on kehitetty auttamaan asiakkaitamme saavuttamaan merkittäviä säästöjä omaan sähkönkulutukseen.