22.6.2022

Hankekehittäjä aurinkoisiin hankkeisiin

Kasvumme jatkuessa, haemme nyt

HANKEKEHITTÄJÄÄ AURINKOISIIN HANKKEIISIIN

Ilmattaren uusiutuvan energian hankekehitystiimissä on nyt paikka auki kovalle osaajalle tai sellaiseksi kehittymään haluavalle. Jos sydämesi sykkii uusiutuvalle energialle ja tiedät, mitä projektien tehokas johtaminen on, saatat olla etsimämme huipputyyppi.

Tehtävässä pääset olemaan oleellinen osa Ilmattaren asiantuntijaorganisaatiota vastaten sinulle nimettyjen hankkeiden hankekehitystehtävistä. Työskentelet tiiviisti sekä Ilmattaren hankekehitystiimin että ulkoisten resurssien kanssa ohjaten työtä asetettujen budjetti- ja aikataulutavoitteiden mukaisesti. Neuvottelut maanomistajien kanssa ovat keskeinen osa tehtävää. Lisäksi osallistut aktiivisesti yhteistyöhön muun muassa viranomaisten ja paikallisten sidosryhmien kanssa.

Hankekehittäjänä edistät hankkeita eteenpäin sovitussa aikataulussa sekä ratkaiset esiin tulleita haasteita niiden ilmaantuessa. Teet tiivistä yhteistyötä koko hankekehitystiimin kanssa. Tukenasi on myös koko asiantuntevan organisaatiomme muu henkilöstö esimerkiksi viestintään, lakiasioihin ja maanvuokraukseen liittyen.

Toivomme, että sinulla on jo hieman kokemusta esimerkiksi sähköverkkojen, ympäristökonsultoinnin, maankäytön tai teollisuuden projektien suunnittelusta tai vetämisestä. Kommunikoit sujuvasti hyviä viestintätaitojasi hyödyntäen suomeksi ja englanniksi. Ruotsin kielen taito luetaan luonnollisesti eduksesi. Eduksesi katsotaan myös aikaisempi tieto aurinkovoiman hankekehityksestä, mutta tärkeintä on kuitenkin, että haluat eturintamaan kehittämään aurinkovoimaa Ilmattaren omaan omistukseen.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän uusiutuvaan energiaan keskittyvässä yhtiössä. Tehtävässä pääset mukaan suomalaisen uusiutuvan energian ja erityisesti aurinkovoiman rakentamisen keskiöön. Samalla pääset vaikuttamaan omalla osaamisellasi Ilmattaren kasvuun ja menestymiseen. Tehtävä on vakituinen ja täysiaikainen. Toimipaikkasi sijaitsee Tampereen tai Helsingin keskustassa. Lisäksi etätyömahdollisuudet ovat joustavat.

Kiinnostuitko? Lisätietoa tehtävästä saat Target Headhuntingin konsultilta Tarmo Kämpiltä [email protected] tai puhelin 040-5837913. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveesi kera osoitteessa www.targetheadhunting.fi => avoimet työpaikat viimeistään 24.7.2022. Toimithan ripeästi, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

Ilmatar

Ilmatar Energy Oy on suomalainen itsenäinen energiantuotantoyhtiö, joka tuottaa vain uusiutuvaa energiaa ja osallistuu energiantuotannon arvoketjuun kaikissa vaiheissa: Ilmatar kehittää, rakentaa ja omistaa uusiutuvan energian tuotantoa sekä myy tuottamansa sähkön kuluttaja-asiakkaille ja yrityksille. Ilmattaren uusiutuvan energian puistot rakennetaan markkinaehtoisesti Ilmattaren omistukseen. Lue lisää www.ilmatar.fi.

Ilmatar – Energiaa, josta voi olla ylpeä