3.12.2020

Joonas Ekholm Ilmattaren talous- ja rahoitusjohtajaksi

Delete Groupilta Ilmattaren talous- ja rahoitusjohtajaksi siirtyneen Ekholmin mukaan voimakkaasti kasvava tuulivoima-ala houkuttelee tulevaisuudessa kotimaisia sijoittajia. 

Ilmatar Windpower on nimittänyt Joonas Ekholmin yhtiön talous- ja rahoitusjohtajaksi 2.11.2020 alkaen. Ekholm siirtyi Ilmattarelle teollisuuden puhdistus-, purku- ja kierrätyspalveluja tarjoavasta Delete Groupista, jossa hän työskenteli talousjohtajana. Aiemmin Ekholm on työskennellyt myös Eltel Networksillä ja Wärtsilässä.

”Tuulivoima-alan kehitys ja näkymät ovat todella mielenkiintoisia. Ala kasvaa nyt voimakkaasti, ja Ilmatar on suomalaisen tuulivoimarakentamisen johtavia toimijoita. Yhtiöllä on vahva kasvustrategia, ja liityn todella innoissani mukaan huippuosaajien joukkoon rakentamaan yhdessä puhtaampaa Suomea”, Ekholm toteaa.

Ekholm tuo Ilmattarelle kokemusta erityisesti rahoitusprosesseista, investoinneista, yrityskaupoista ja kasvun rakentamisesta. Tuulivoimayhtiön tavoitteena on lisätä merkittävä määrä puhdasta energiaa Suomeen seuraavan viiden vuoden aikana. Parhaillaan Ilmatar rakentaa seuraavaa Suomen suurinta tuulipuistoa Pyhännälle ja Kajaaniin, sekä kehittää mittavia hankkeita muun muassa Iihin ja Alajärvelle.

”Joonaksen mukaantulo tukee erinomaisesti Ilmattaren kasvusuunnitelmia. Meillä on käynnissä useita mielenkiintoisia hankkeita, joihin hänen kokemuksensa tuo arvokkaan lisän”, Ilmattaren toimitusjohtaja Juha Sarsama kommentoi. 

Teollisuudessa huomattu tuulisähkön kilpailukyky

Tuulivoimamarkkina kasvaa tällä hetkellä vauhdilla ja yksityisrahoitteisesti. Ekholm on huomannut muutoksen myös kotimaisessa sijoituskentässä. 

”Suuret tuulivoimahankkeet vaativat mittavia investointeja ja uskon, että seuraavien vuosien aikana uusiutuva energiantuotanto houkuttelee yhä enemmän myös suomalaisia sijoittajia. Alalla tullaan varmasti näkemään myös konsolidoitumista hankekokojen kasvaessa”, Ekholm sanoo.

Tuulivoimaan investoidaan tällä hetkellä ilman mitään tukia, ja se on tutkitusti edullisin tapa rakentaa uutta sähköntuotantokapasiteettia. Ekholmin mukaan suuret teolliset sähkönostajat ovat huomanneet, että ympäristöystävällisin vaihtoehto voi olla myös kilpailukykyisin.

”Vastuullisia ja innovatiivisia ratkaisuja nähdään nyt monella eri kentällä, perinteisistä yhtiöistä aina urheiluseuroihin asti. Yhteiskunnan ja teollisuuden sähköistyessä vähäpäästöisen energian tarve tulee merkittävästi kasvamaan. Kotimaisen tuulivoiman lisärakentamisella onkin erittäin keskeinen rooli, kun Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2035.”