Tuuli ja aurinko – tutkitusti vähäpäästöisimmät sähköntuotantomuodot
Tuulivoimantuotanto on lähes päästötöntä. Tuulivoimaloiden valmistus ja asennus sekä hävittäminen ei kuitenkaan onnistu täysin ilman ympäristövaikutuksia. Energian takaisinmaksuaika on kuitenkin suhteellisen lyhyt, tutkimukset osoittavat, että 2MW:n tuuliturbiinin energian takaisinmaksuaika on 5-8 kuukautta.
Jopa suurilla aurinkopuistoilla on erittäin alhaiset päästöt fossiilisiin energialähteisiin verrattuna. Aurinkopuistot voivat myös helposti toimia rinnakkain muun toiminnan, kuten maanviljelyn tai eläinten laiduntamisen, kanssa. Aurinkopuiston elinkaari on pitkä, 45-50 vuotta, ja sen jälkeen maa on helppo ennallistaa.
Tuuli- ja aurinkovoima nykyaikaisella teknologialla tuotettuna ovat kustannustehokkaimpia tapoja tuottaa sähköä. Uuden tuuli- ja aurinkovoiman rakentaminen vähentää myös energiantuotannon CO2-päästöjä korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusilla energiamuodoilla.
YK:n ilmastopaneeli IPCC on laskenut mediaaniarvon energianlähdekohtaisten päästöjen osalta koko elinkaaren aikana:
Kierrätys ja kiertotalous
Hiilineutraaliuden saavuttamisen lisäksi tarvitsemme kiertotalouden ratkaisuja. Tuulivoimalan elinkaari syntyy tuulivoimalan valmistuksesta, kuljetuksesta ja asennuksesta, käytöstä ja huollosta sekä elinkaaren lopusta eli voimalan purkamisesta, kierrätyksestä ja loppusijoituksesta.
Suurin osa tuulivoimalasta ja sen osien materiaaleista on kierrätettävissä. Reilu 90 prosenttia tai jopa koko tuulivoimala on kierrätettävissä nykymenetelmillä riippuen tuulivoimavalmistajasta.
Tällä hetkellä isot metallikomponentit tuulivoimalassa ovat teräksestä, kuparista ja alumiinista, ja ne kierrätetään lähes kokonaan. Voimaloiden metallikomponenttien (teräs, kupari, alumiini) osalta kierrätysaste on jo nykyisin hyvin korkea, yleensä jopa lähes 100 prosenttia.
Tuulivoimaloiden siivet valmistetaan lasikuitukomponenteista. Ilmatar on sitoutunut kierrättämään tuulivoimaloiden siivet Stena Recycling:in teknologian avulla. Tällöin siipien raaka-aine hyödynnetään sementtiteollisuuden sidosaineena.
Luonnon monimuotoisuuden varjeleminen hankekehityksessä
Noudatamme lieventämishierarkiaa
1. Välttäminen
Lieventämishierarkia on ensisijainen ja tehokkain tapa varjella luonnon monimuotoisuutta.Hankekehitysvaiheessa valitaan lähtökohtaisesti monimuotoisuusarvoiltaan heikkoja alueita, kuten vanhoja turvesoita, pelto- ja joutomaita tai intensiivisesti käsiteltyjä talousmetsiä. Suojelualueet, vanhan metsän alueet, arvokkaat kallioalueet ja ojittamattomat luonnontilaiset suot jätetään jo hankekehityksen alkuvaiheessa potentiaalisten aurinkopuistoalueiden ulkopuolelle. Kun hankkeen kehittämistä varten on löydetty soveltuva alue, teetetään alueelle luvitusvaiheessa kattavat luontoselvitykset. Luontoselvitysten sisältö riippuu alueen sijainnista ja ominaispiirteistä. Luontoselvityksissä tunnistetut arvokkaat kohteet pyritään säästämään ja mahdollisuuksien mukaan rajaamaan hankealueen ulkopuolelle. Ekologiset verkostot ja eläinten kulkureitit pyritään turvaamaan.
2. Lieventäminen
Jos arvojen heikkenemistä ei voida välttää, keskitytään haittojen lieventämiseen. Monimuotoisuusarvojen lieventämisen keinot tulisi kartoittaa hankekehitysvaiheessa, jotta ne voidaan ottaa rakentamisvaiheessa huomioon. Lieventämiskeinojen suunnittelussa tulee huomioida alueen ominaispiirteet ja paikalliset luontoarvot. Tehokkain keino on pyrkiä säästämään mahdollisimman paljon olemassa olevia luontoarvoja. Arvokohteisiin kohdistuvia monimuotoisuutta heikentäviä haittoja voidaan lieventää esimerkiksi:
- Suunnittelemalla vaihtoehtoisia kulkureittejä eläimille
- Sijoittamalla aurinkopuiston rakenteet niin, että ne eivät vahingoita tai heikennä arvokohteita
- Säästämällä riittävä rakentamisen ulkopuolelle jätettävä suojavyöhyke arvokohteen turvaksi
- Suojaamalla arvokohteet esim aidoin rakennusvaiheen ajaksi
- Siirtämällä arvokohteet turvaan rakennustyömaan ajaksi, esim. Siirtoistutus
- Ajoittamalla rakennustyöt arvokohteiden kannalta optimaaliseen aikaan (esim. mahdolliset puuston poistot lintujen pesimäajan ulkopuolella)
Alueen monimuotoisuusarvoja voidaan parantaa luomalla uusia elinympäristöjä esimerkiksi niityttämällä (mm. pölyttäjät, perinneympäristölajit), rakentamalla pienialaisia lampia (mm. sammakot, sudenkorennot) tai asettamalla alueelle hyönteishotelleja ja lahopuukasoja (mm. hyönteiset, sienet). Uusien elinympäristöjen hoitaminen aurinkopuiston koko elinkaaren ajan on tärkeää. Vieraslajit tulee poistaa ja lieventämiskeinojen toimivuutta seurata.
3. Kompensaatio
Kompensaatioon turvaudutaan viimeisenä keinona, mikäli luontoarvojen menettämistä ei voida välttää tai niihin kohdistuvia haittoja riittävästi lievittää. Luontoarvojen kompensointi on haastavaa, sillä monimuotoisuusarvot ovat usein paikkasidonnaisia ja elinympäristöt ainutlaatuisia. Kahta täysin samanlaista elinympäristöä lajistoineen ei ole olemassa. Ensisijainen kompensaation keino on suojella menetettävän elinympäristön samankaltainen aluekokonaisuus toisaalla. Ratkaisuna on hankealueelle tehtävä luontotyyppikartoitus, jonka perusteella etsitään vastaavat luontotyypit samassa laajuudessa suojeltavaksi mahdollisimman läheltä hankealuetta.
Kompensaatiomalli soveltuu mutkattomammin hiilidioksidipäästöjen- , kuin biodiversiteettiarvojen kompensointiin. Näin toimimme Kohiseva-projektissa, jossa kompensoimme kaadetun metsän hiilinielujen menestyksen istuttamalla vastaava määrä metsää toisaalle.