13.7.2020

Alajärven tuulivoimahanke etenee – luvat 39 voimalalle lainvoimaiset

Korkein hallinto-oikeus on tänään vahvistanut Alajärvelle suunniteltujen Möksyn ja Louhukankaan tuulivoimapuistojen 39 voimalan rakennuslupien lainvoimaisuuden. Ilmattaren rakennuttamaan puistoon rakennetaan huippumoderneja tuulivoimaloita ja yhtiö selvittää samalla myös laajamittaisen energiavaraston rakentamista. Puisto on valmistuessaan yksi Suomen suurimmista.

Möksyn ja Louhukankaan tuulivoimapuistojen rakennustyöt käynnistyvät arviolta vuoden 2021 aikana. Rakentamisvaiheessa on arvioitu tarvittavan n. 200 henkilön työpanosta. Valmistuessaan Suomen suurimpiin kuuluvan tuulivoimapuiston on määrä alkaa tuottaa sähköä vuoden 2023 aikana.  

– On erittäin hienoa, että tämä kansallisesti ja alueellisesti merkittävä hanke etenee ja rakentaminen voidaan aloittaa. Kyseessä on historian suurin investointi Alajärven alueelle, ja tämän kokoluokan investointi on totta kai hieno asia myös kansantaloudellisesti, Ilmattaren toimitusjohtaja Juha Sarsama kertoo.

– Tämä hanke on myös omalta osaltaan toteuttamassa kansallisia tavoitteita uusiutuvan energian tuottamiseksi Suomessa ja sillä tavalla se luo investointiedellytyksiä myös muulle energiaintensiiviselle teollisuudelle. Projekti tuo alueelle huomattavia verotuloja ja sen työllistävät vaikutukset ovat mittavat. Rakennusvaiheessa tarvitaan erityisesti kuljetus-, maansiirto-, betonirakennus- sekä sähköverkonrakennusalan osaamista. Tämän mittaluokan hanke tuo paljon vipinää myös esimerkiksi alueen kauppa-, majoitus- ja ravintolapalveluihin, Sarsama toteaa.

Uusi puisto tuo valmistuessaan Suomen sähköverkkoon merkittävän määrän puhdasta ja kotimaista tuulivoimalla tuotettua energiaa. Tuulivoimapuiston alue sijoittuu yhden Suomen kantaverkon merkittävimmän solmupisteen, Alajärven sähköaseman, välittömään läheisyyteen. Puisto tulee sijoittumaan osittain käytöstä poistuneelle turvetuotantoalueelle ja luo näin luonnollisen jatkumon, jossa siirrytään perinteisestä energiantuotannosta uusiutuvaan energiaan.

– Keskusteluyhteytemme kuntalaisten ja Alajärven kaupungin päättäjien kanssa tämän kahdeksan vuoden kehitystyön aikana on ollut hankkeen suunnitteluvaiheen alusta lähtien avoin ja ennustettava.  Se jatkuu varmasti yhtä hyvänä myös rakennustöiden käynnistyessä, Sarsama jatkaa.

Lisätietoja: Ilmatar Windpower Oyj, toimitusjohtaja Juha Sarsama [email protected] tai puhelimitse +358 40 774 2099.