10.12.2020

Ilmatar rakentaa 74 MW uutta tuulivoimaa Suomeen

Tuulivoimayhtiö Ilmatar kasvattaa omaa sähköntuotantoaan aloittamalla tuulipuistojen rakentamisen Kurikkaan sekä Humppilan ja Urjalan alueille. Valmistuessaan tuulipuistot tuottavat uutta puhdasta energiaa Suomen sähköverkkoon 74 MW nimellisteholla.

Ilmatar aloittaa vuodenvaihteessa kahden tuulipuiston rakentamisen Kurikkaan sekä Humppilan ja Urjalan alueille. Tuulivoimapuistojen noin 230 GWh:n vuosituotanto vastaa lähes 100 000 kerrostalokaksion vuosikulutusta.

“Tuulivoimaan vaihtavien kuluttaja- ja yritysasiakkaidemme jatkuvasti lisääntyvä määrä mahdollistaa nämä merkittävät investoinnit uusiin tuulipuistoihin. Sähkösopimuksen vaihtaminen nimenomaan uuteen ja kotimaiseen tuulisähköön syrjäyttää fossiilisia energiamuotoja sähköverkosta ja kasvattaa samalla Suomen sähköntuotannon omavaraisuutta uutta tuotantoa tukemalla. Tuulivoiman lisärakentamisella onkin keskeinen rooli Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, ja jokaisella yrityksellä ja kuluttajalla on mahdollisuus vaikuttaa tähän positiivisesti valinnoillaan”, kertoo Ilmattaren toimitusjohtaja Juha Sarsama.

Kurikan Rasakankaan alueelle Etelä-Pohjanmaalle rakentuu kahdeksan tuulivoimalaa, joiden tornikorkeus on 129 metriä ja yhteenlaskettu teho 48 MW. Humppilan ja Urjalan rajalle Kanta-Hämeeseen rakennetaan kuusi voimalaa, joiden tornikorkeus on 135 metriä ja yhteenlaskettu teho 25,8 MW. Huippumodernit tuulivoimalat molempiin puistoihin toimittaa tanskalainen Vestas.

”Rakennustyöt käynnistyvät sekä Kurikassa että Humppila-Urjalan alueella tammikuussa teiden kunnostamisella ja puiden poistamisella. Myöhemmin keväällä rakennamme tuulivoimaloiden nosturikentät ja perustukset. Voimaloiden pystytyksen on arvioitu alkavan syksyllä 2021”, Sarsama kertoo.

Sähköntuotanto käynnistyy Ilmattaren omistukseen jäävissä tuulivoimapuistoissa vuoden 2022 alkupuolella. Ilmatar myy Kurikan ja Humppila-Urjalan tuulipuistoista tuotetun tuulisähkön kuluttaja- ja yritysasiakkailleen.

Ilmatar rakentaa parhaillaan myös Suomen suurinta tuulipuistoa Piiparinmäelle, Pyhännän ja Kajaanin alueelle, sekä valmistelee useita muita tuulivoimahankkeita eri puolilla Suomea.