Uutiset

Selvitys: Merituulivoima luo työpaikkoja ja merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia Ahvenanmaalle sekä Manner-Suomeen
Merituulivoimalla on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia sekä Ahvenanmaalle että Manner-Suomeen. Tämä…

Korialle suunnitellaan aurinkovoimaa
Ilmattaren hankeyhtiö Ilmatar Solar Development Oy suunnittelee kolmen aurinkovoimapuiston rakentamista…

Ilmatar perusti 24/7 valvomon sähkökaupankäyntiin
Ilmatar on saavuttanut yhden tärkeän virstanpylvään aloittamalla ympärivuorokautisen sähkökaupankäynnin. Tämä…

Juha Juntunen Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi
Juha Juntunen Juha Juntunen, 50, on nimitetty Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi…

Ilmatar käynnisti metsien istutustyön – hiilensidontakyky 7 200 tonnia mäntyjen elinkaaren aikana
Ilmatar ja Istutapuita.fi-organisaatio ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2022 alkaen. Ilmatar…

Ilmattaren hybridipuiston rakentaminen vauhdissa: Tuottaa jo sähköä – 36 tuulivoimalaa valmiina vuoden lopulla
Etelä-Pohjanmaan Alajärvelle rakentuva Ilmattaren hybridipuiston ensimmäiset tuulivoimalat aloittivat tuotannon kesäkuun…

Ilmatar rakentaa jo toisen hybridiratkaisun: Piiparinmäen tuulipuistoon energiavarasto
Ilmatar rakentaa kumppaninsa Glennmont Partnersin kanssa Piiparinmäen tuulipuiston uusiutuvan energian…

Ilmatar kehittää suurta aurinkopuistoa Keski-Ruotsiin
Ilmatar kehittää Keski-Ruotsissa sijaitsevassa Grumsissa jopa 350 gigawattitunnin vuosittaisen sähköntuotantokapasiteetin…

Kaksi suurta aurinkovoimahanketta Joroisiin
Ilmatar kehittää kahta teollisen mittaluokan aurinkovoimahanketta Joroisten kuntaan, Pohjois-Savoon. Jopa…

Ilmatar Offshore ja Ramboll Finland laajentavat yhteistyötä – uusi tutkimuslupa merituulivoima-alueelle
Ilmatar Offshorelle on myönnetty lupa merenpohjan tutkimiseen uuden 1,2 GW:n merituulivoimahankkeen puitteissa. Uusi hankealue…

Vilma Wiitakorpi-Björkman Ilmattaren viestintä-, markkinointi- ja vastuullisuusjohtajaksi
Ilmatar kasvaa vakaasti ja panostaa nyt viestinnän, markkinoinnin ja vastuullisuuden…

Ilmatar on hankkinut oikeudet rakentaa 35 uutta tuulivoimalaa Suomeen
Ilmatar on hankkinut Pahkakosken ja Jäkäläkankaan maatuulivoimahankkeiden oikeudet saksalaiselta Alterricilta.

Ilmatar terävöittää strategiaansa - sähköasiakkaille uusi koti Väreeltä
Ilmatar Energy Oy keskittyy strategiansa mukaisesti kehittämään, rakentamaan, omistamaan tuulivoima-…

Merkittävä, 40 GWh vuosituotannon aurinkopuisto suunnitteilla Pöytyälle
Pöytyän kunnan alueelle suunnitellaan teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoa, jonka nimellisteho on…

Selvitys: Tuulipuistohankkeilla on mullistavat talousvaikutukset
Ilmattaren toimeksi antaman selvityksen mukaan uudet tuulipuistohankkeet tuovat merkittävän…

Kaupallinen tuotanto käyntiin Humppila-Urjalan tuulipuistossa
Ilmattaren ensimmäinen uuden strategian mukainen tuulipuisto käynnisti kaupallisen tuotannon 17.

Antti Sallila Ilmattaren talous- ja rahoitusjohtajaksi
Ilmatar Energy Oy on nimittänyt yhtiön uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi…

Ilmatar Offshore jatkaa merituulivoiman kehittämistä Vaasan ja Kokkolan edustoilla
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Ilmatar Offshorelle tutkimusluvan kahdelle…

Juha-Pekka Weckström Ilmattaren toimitusjohtajaksi
Ilmatar Energy Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI…
Alv-kanta muuttuu väliaikaisesti
Sähköön sovellettava arvonlisäverokanta muuttuu väliaikaisesti 24 prosentista 10 prosenttiin.

Ilmatar x Arktiset Vedet – Ahvenanmaa-jakso TV5:llä 2.12.22
Ilmatar on ollut Arktiset Vedet -televisio-ohjelman kanssa yhteistyössä vuodesta 2020…

Ilmatar suositussa Futucast-podcastissa
Ilmattaren ensimmäinen podcast-jakso on kuunneltavissa Spotifyn kautta ja myös muilla…

Cecilia Hertzberg has been appointed as Ilmatar’s ESG Manager
Cecilia Hertzberg has been appointed as Ilmatar’s ESG (Environmental, Social…

Ilmatar kasvaa vauhdilla – Future Workplaces -sertifikaatti on tärkeä välisaavutus
Ilmattaren ensimmäinen Siqni-kysely toteutettiin keväällä 2022 ja meille myönnettiin Future…

Ilmatar pääsponsorina Myrskyluodon Maija -elokuvassa
Ikimuistoisen klassikkotarinan, Myrskyluodon Maijan uudelleenfilmatisointi alkoi lokakuussa – pääkuvauspaikkanaan Ahvenanmaa.

Ilmatar aloittaa mittavat merenpohjan tutkimukset rakentaakseen 2,1 GW merituulivoimaa Ahvenanmaalla
Suomalainen energiayhtiö Ilmatar aloittaa 600 neliökilometriä kattavat tekniset pohjatutkimukset Ahvenanmaan…

Ilmatar ja Finsilva yhteistyössä – 200 MW tuulivoimapuisto suunnitteilla Virroille
Suomalainen uusiutuvaa energiaa rakentava ja omistava Ilmatar Energy kehittää Pohjois-Pirkanmaalla…

Ilmatar rakentaa Suomen suurimman uusiutuvan energian hybridipuiston Alajärvelle ja Kyyjärvelle
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Ilmatar Energy Oy:lle 19,5…

Puhemies Vanhanen avasi Ilmattaren rakentaman Suomen suurimman tuulivoimapuiston
Ilmatar, Glennmont ja Metsähallitus viettivät Pyhännän ja Kajaanin alueille sijoittuvan…

Ilmatar suunnittelee 550 MW aurinkopuistoa Ruotsiin
Ilmatar Energyn ruotsalainen tytäryhtiö Ilmatar Solar AB suunnittelee Euroopan suurimpiin…

Ilmatar mukana kilpailussa aurinkovoimalasta Ahvenanmaalla
Ilmatar on neljäntenä energiayhtiönä tehnyt kiinnostusilmoituksen suuren mittakaavan aurinkovoimalan rakentamisesta…

Ilmatar Solar AB suunnittelee Pohjois-Euroopan suurinta aurinkopuistoa Ruotsiin
Ilmatar Solar AB rakentaa Pohjois-Euroopan suurimman aurinkopuiston Ruotsiin…

Ilmatar mukana arvovaltaisessa Eurooppa-foorumissa Turussa
Ilmatar Offshoren Ahvenanmaan-aluejohtaja Anna Häger puhuu Turussa elokuussa järjestettävän Eurooppa-foorumin…

Maanomistajilta luottamusta Ilmattarelle – Tahti kiihtyy: 325 tuulivoimalaa kehitteillä 22 paikkakunnalle
Kesäkuun lopulla Ilmattaren julkistetuissa tuulivoimahankkeissa on luvituksessa yhteensä noin 325…

Ilmatar Energy on sopinut 144,5 miljoonan euron rahoituksesta
Ilmatar on sopinut 144,5 miljoonan euron konsernitason lainasta merkittävältä eurooppalaiselta…

Istutettavat puut sitovat lähes 7 000 tonnia hiilidioksidia – Ilmatar ja Istutapuita.fi yhteistyöhön
Ilmatar ja Istutapuita.fi ovat solmineet yhteistyösopimuksen puiden istuttamiseksi noin kuuden…

Neljän tuulivoimapuiston rakentaminen alkaa – AIP:lta 135 miljoonaa euroa
Ilmatar aloittaa neljän tuulivoimapuiston rakentamisen Suomeen, investoinnin vieraan pääoman osuuden…

10 kysymystä ja vastausta tuulisähköstä
Onko tuulisähkö kallista? Mistä tiedän, että pistorasiasta tuleva sähkö on…

Ilmatar kehittää yli 100 megawatin aurinkovoimalaa Loimaalla
Ilmatar selvittää teollisen mittakaavan aurinkovoimapuiston rakentamista Loimaalle. Hankealue on kooltaan…

Ilmattaren rakentama Piiparinmäen puisto siirtyi kaupalliseen tuotantoon – seuraavaksi aurinkovoimaa
Ilmattaren Pyhännän ja Kajaanin rajalle rakentama, Suomen suurin tuulivoimapuisto tuottaa…

Ilmatar sitoutuu edelläkävijänä kierrättämään kaikkien tuulivoimaloidensa siivet – Tuulivoimalat voidaan kierrättää jo lähes kokonaan
Tuulivoimaloiden kierrätykseen löydetään jatkuvasti uusia ratkaisuja eri alojen ja maiden…

Ilmatar Offshore juhlistaa 100-vuotiasta Ahvenanmaata uudella stipendillä
Tuulivoimayhtiö Ilmatar Offshore juhlistaa 100-vuotiasta Ahvenanmaan itsehallintoa edistämällä tulevaa energiantuotannon…

Ilmattaren ensimmäinen aurinkovoimapuisto tuottaa sähköä jo alkuvuonna 2023 – merkittäviä investointipäätöksiä luvassa Suomessa ja Ruotsissa
Ilmattaren ensimmäinen aurinkovoimapuisto tuottaa sähköä jo alkuvuonna 2023 – merkittäviä…

Ilmattaren kehitysputkessa 262 turbiinia, yli 1700 MW maatuulivoimaa – Suomeen tarvitaan lisää alueita uusiutuvan energian…
Ilmattarella on tällä hetkellä Suomessa hankekehitys käynnissä yhteensä 16 eri…

Ilmatar ja SJK yhteistyöhön – uusi palkinto tukee junioreita ja vastuullisuustyötä
Uusiutuvan energian yhtiö Ilmatar Energy Oy on Seinäjoen Jalkapallokerhon uusi…

Anna Häger Ilmatar Offshoren aluejohtajaksi
Anna Häger on ahvenanmaalaisen merituulivoimayhtiö Ilmatar Offshoren Ahvenanmaan-aluejohtaja. Ilmatar Offshore…

Ilmattarella juodaan vastuullista kahvia – miten Mikko Kauppisesta tuli kahvintuottaja Kolumbiassa?
Mikko Kauppinen tunnetaan tekijämiehenä, joka on tehnyt vakuuttavan työuran ja…

Ilmatar kehittää merituulivoimaa Ahvenanmaalla – "Haluamme olennaiseksi osaksi yhteisöä"
Ilmatar haluaa rakentaa merituulivoimaa Ahvenanmaalle. Tarkoitusta varten uusiutuvan energian edelläkävijäyritys…

Ilmatar avasi toimipisteen Tampereelle
Ilmatar Energy Oy avasi toimipisteen Tampereelle. Sijainti tuo useita etuja…

Ilmattaren tukema uusi rahasto rohkaisee partiolaisia kestävämpiin ratkaisuihin
Kestävästi partiossa -rahaston alkupanoksen on tarjonnut Suomen Partiolaisten yhteistyökumppani Ilmatar.

Save Pond Hockey ja Ilmatar jälleen yhteistyössä – "Pelastetaan pipolätkä yhdessä!"
Ilmatar ja Save Pond Hockey ovat jälleen yhteistyössä taklaamassa ilmastonmuutosta.

Datahub vahvistaa kuluttajan roolia ja parantaa läpinäkyvyyttä – tuo tiedot sähkön käyttöpaikoista yhteen järjestelmään
Suomessa otetaan helmikuussa 2022 käyttöön sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, Fingridin…

Järvikylän yrtit ja salaatit kasvavat Ilmattaren sähköllä
Famifarm on siirtynyt käyttämään Ilmattaren tuottamaa kotimaista tuulisähköä vuoden 2022…

KPA Unicon siirtyy Ilmattaren tuulisähköön – tavoitteena käyttää 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa useilla toimipisteillä
KPA Unicon haluaa olla uusiutuvan ja puhtaan energian puolestapuhuja ja…

Euroopan investointipankilta 35 miljoonaa euroa suomalaisen uusiutuvan energian rakentamiselle
EIP:n 35 miljoonan euron investointi kohdistetaan johtavan suomalaisen uusiutuvan energian…

Honkavuoren panimo valitsi Ilmattaren
Kun tuli aika uusia sähkösopimus, oli Ilmattaren Uusiutuva perusteltu valinta.

Kysymykset ja vastaukset: Mitä tarkoittaa Ilmattaren ja Nasdaqin yhteistyö?
Kysymykset ja vastaukset: Mitä tarkoittaa se, että Ilmatar liittyi Nasdaq…

Suomen suurin tuulipuisto valmistui Piiparinmäkeen ja tuottaa pian 1% koko maan sähköstä – Ilmatar käynnistää…
Google käyttää valtaosan Pyhännän ja Kajaanin rajalla sijaitsevan Piiparinmäen tuulivoimapuiston…

Ilmatar ja Nasdaq yhteistyöhön
llmatar ja sähköpörssi Nasdaq Commodities aloittavat yhteistyön. Ilmattaren tavoitteena on…

Ilmatar Service hallinnoi tuulivoimapuistoja vuoden jokaisena päivänä – tavoitteena jatkuva ja tehokas energiantuotanto
Ilmatar Servicen tavoitteena on kasvattaa tuulipuistojen käytettävyyttä, tuotantoa ja arvoa…

Kohti vastuullista yritystoimintaa – vinkkejä päästövähennyksien tekoon
Yritysten rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kasvaa tulevaisuudessa. Uusiutuva tuulivoima ja energia…

Opiskelija, oletko muuttamassa uuteen asuntoon? – Valitse sähköksesi Ilmattaren uusiutuva ja edullinen tuulisähkösopimus
Opiskelija-arki starttaa taas elokuussa, ja moni nuori muuttaa uuteen kotiin…

Ocean Ladies – Yli 10 000 mailia puhtaampien meren puolesta
Ocean Ladies on ryhmä suomalaisia naisia, joita yhdistää halu purjehtia…

Ilmatar Energy aloittaa uuden tuulipuiston rakentamisen Alajärven alueelle lokakuussa – Tuulipuisto koostuu yhteensä 36 tuulivoimalasta…
Ilmatar Energy aloittaa uuden tuulipuiston rakentamisen Alajärvelle syksyllä 2021. Ilmatar…

Metroauto siirtyi käyttämään Ilmattaren tuulivoimaa - tavoitteena merkittävä hiilijalanjäljen pienennys
Metroauto valitsi energiakumppanikseen Ilmattaren. Vaakakupissa painoi ympäristövastuun kantaminen ja vastuullisuus…

Espoon jääurheilulle tulossa uusi merkittävä tukija: Uusi jääurheilukeskus nimetään Ilmatar Areenaksi, viisi jäähallia kohti hiilineutraaliutta
Energiayhtiö Ilmattaren laaja kumppanuus Espoon jääurheilun kanssa pienentää espoolaisseurojen harjoittelukustannuksia…

Espoon jääurheilulle tulossa uusi merkittävä tukija: Uusi jääurheilukeskus nimetään Ilmatar Areenaksi, viisi jäähallia kohti hiilineutraaliutta
Energiayhtiö Ilmattaren laaja kumppanuus Espoon jääurheilun kanssa pienentää espoolaisseurojen harjoittelukustannuksia…

Ilmatar keräsi 200 miljoonaa kasvupääomaa – Suomeen syntyy uusi itsenäinen sähköntuottaja ja energiayhtiö, joka keskittyy…
Kotimainen energiayhtiö Ilmatar on saanut sijoittajikseen useita johtavia eurooppalaisia sijoittajia.

Haltia Lake Lodgesta kestävän matkailun edelläkävijä – Luontohotelli pyörii kotimaisella tuulivoimalla
Nuuksion kansallispuiston kupeessa sijaitseva Haltia Lake Lodge tekee matkailutoimintaa kestävästi.

Ilmatar ja Suomen Partiolaiset rakentavat yhdessä hiilineutraalia partiota: Energiayhtiö kompensoi Johtajatulien hiilidioksidipäästöt
Tuemme Suomen Partiolaisten kestävää kehitystä ja olemme kumppanina mukana 27.–29.8.2021…

Kotipizza siirtyy Ilmattaren tuulivoimaan ravintoloissaan - Yritysten teoilla on merkittävä vaikutus kuluttajavalintoihin ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseen
Kotipizzan pizzat valmistuvat jatkossa Ilmattaren tuulisähköllä. Kotipizza haluaa myös edistää…

Ilmatar keräsi 200 miljoonaa kasvupääomaa – Suomeen syntyy uusi itsenäinen sähköntuottaja ja energiayhtiö, joka keskittyy…
Kotimainen energiayhtiö Ilmatar on saanut sijoittajikseen useita johtavia eurooppalaisia sijoittajia.

Carbon Donut -sovellus kertoo, millä ilmastoteoilla on väliä
Jokainen voi omilla arjen valinnoillaan pienentää hiilijalanjälkeään ja olla mukana…

Ilmatar on ostanut Korpilevonmäen tuulivoimapuiston hankeoikeudet – Tuulipuisto tuo valmistuessaan yli 40 MW uutta tuulivoimaa…
Korpilevonmäen tuulivoimapuistoon Säkylään suunnitellaan yhteensä seitsemää tuulivoimalaa. Tuulipuisto tuottaa valmistuessaan uutta…

Konepajayhtiö Veme siirtyy Ilmattaren tuulivoimaan: Tuotannon päästöt vähenevät merkittävästi
Ilmatar vastaa jatkossa Vemen noin 10 000 m2:n toimitilojen sähköntuotannosta.

Ilmatar vahvistaa johtoryhmäänsä – Antti Keskinen nimitetty Ilmattaren uudeksi liiketoiminnan kehitysjohtajaksi
Yhteiskunnan ja teollisuuden sähköistymisen tukeminen vaatii muutoksia ja vähäpäästöisen ja…

Tuulivoiman lisärakentaminen vaatii tehokasta hankekehitystä
Suomeen on suunnitteilla ennätysmäärä tuulivoimaa, ja ennusteiden mukaan vuonna 2035…

Tee fiksuja päätöksiä taloudessa ja kilpailuta sähkösopimuksesi
Sähkösopimuksen kilpailutus ja hintojen vertailu on monelle tärkeä osa…

Verso Food vaihtoi uusiutuvaan tuulivoimaan: Beanit-härkäpapusuikaleen hiilijalanjälki pieneni lähes viidenneksen
Tuulivoimaan siirtyminen vähentää Beanit- ja Härkis-tuotteista tunnetun Verso Foodin Kauhavan…

Sähkösopimuksen vertailu kannattaa - Ilmatar ja Vertaaensin.fi yhteistyöhön
Sähkösopimuksen kilpailutus ja hintojen vertailu on monelle tärkeä osa uutta…

Näin rakentuu suomalainen tuulipuisto – Humppila-Urjalan ja Rasakankaan puistojen rakennustyöt täydessä vauhdissa
Vuodesta 2021 on tulossa Suomen tuulivoimarakentamisen ennätysvuosi, ja yhä useampi…

Sähköautolla Suomen talvessa: Näin matka sujui eri pakkaslukemilla
Miten sähköauto toimii talvella? Riittävätkö latauspisteet pitkille matkoille? Ilmattaren projekteista vastaava…

Tee kestävän kuluttamisen lupaus Ostavastuullisesti.fi-sivustolla
Ilmatar on mukana Ostavastuullisesti.fi-kampanjassa, joka kannustaa ostamaan vastuullisesti ja tekemään…

Ilmatar rakentaa 74 MW uutta tuulivoimaa Suomeen
Tuulivoimayhtiö Ilmatar kasvattaa omaa sähköntuotantoaan aloittamalla tuulipuistojen rakentamisen Kurikkaan sekä…

Joonas Ekholm Ilmattaren talous- ja rahoitusjohtajaksi
Delete Groupilta Ilmattaren talous- ja rahoitusjohtajaksi siirtyneen Ekholmin mukaan voimakkaasti…

Suomen suurin tuulivoimapuisto rakentuu aikataulussa Piiparinmäkeen – Sähköntuotanto Googlelle alkaa loppuvuoden aikana
Pyhännän ja Kajaanin rajalle rakentuvaan, valmistuessaan Suomen suurimpaan Piiparinmäen tuulivoimapuistoon…

Onko tuulivoima kallista? Lue hintavertailun tulokset
Vertailimme Ilmattaren tuulisähköä kilpailevien sähköyhtiöiden uusiutuvaan energiaan. Uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla…

Tuulivoiman hyödyt – 5 syytä valita tuulivoima kotiin
Keräsimme viisi syytä, miksi tuulisähkösopimus kannattaa tehdä jo tänään.

Alajärven tuulivoimahankkeet kokonaan Ilmattaren omistukseen
Ilmatar on hankkinut Möksyn ja Louhukankaan yhteensä noin 250 MW:n…

Ilmatar mukaan Keskuskauppakamarin Ilmastositoumus-ohjelmaan
Ilmatar on mukana Keskuskauppakamarin Ilmastositoumus-ohjelmassa ja laatinut toimenpidesuunnitelman kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi.

Ilmatar mukana Hiilineutraali Honka -hankkeessa – Honkahalli saa jatkossa energiansa tuulesta
Ilmatar on mukana yhteistyökumppanina Tapiolan Hongan Hiilineutraali Honka -hankkeessa. Hankkeen…

Ilmatar on ostanut Kurikan Rasakankaan tuulivoimapuiston hankeoikeudet Megatuuli Oy:ltä – Tuulipuiston rakentaminen alkaa vuoden 2020…
Rasakankaan tuulivoimapuistoon rakentuu yhdeksän tuulivoimalaa. Valmistuessaan vuonna 2022 puisto tuottaa…

Alajärven tuulivoimahanke etenee – luvat 39 voimalalle lainvoimaiset
Korkein hallinto-oikeus on tänään vahvistanut Alajärvelle suunniteltujen Möksyn ja Louhukankaan…

Neste ja Borealis solmivat pitkäaikaiset tuulisähkösopimukset Ilmattaren kanssa
Teollisuusyhtiöt Neste Oyj ja Borealis AG ovat solmineet 10 vuoden…

Uusiutuvan energian parissa riittää töitä nyt ja tulevaisuudessa – Tuulivoima-alalle siirtyy osaajia etenkin perinteisiltä toimialoilta
Ammatinvalintojaan miettivien kannalta tuulivoimateollisuuden tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta. Ilmattarella aloitti…

Suomalaistutkimus: Tuulivoiman infraäänellä ei todettuja terveysvaikutuksia – ”Merkittävä asia alan toimijoille”
Valtioneuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa selvitettiin tuulivoimaloiden infraäänen vaikutuksia terveyteen. Tutkimustulosten mukaan…
Sähkölasku E-laskuna
Koska Ilmattaren sähkölasku on kuukausittain toistuva lasku, pääset laskun maksusta…

Asiakkaamme voivat nyt siirtää laskun maksua kolme kuukautta
Tarjoamme henkilöasiakkaillemme mahdollisuuden siirtää 1.4.–30.6. välisen ajan sähkölaskuja kolmella kuukaudella…

Ilmatar Service varmistaa tuulivoimapuistojen tehokkaan tuotannon – Oulun kontrollikeskuksesta operoidaan tuulivoimaloita ympäri Suomea
Ilmattaren sisaryhtiö Ilmatar Service vastaa tuulipuistojen tehokkaasta teknisestä ja kaupallisesta…

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen vieraili Piiparinmäellä – valmistuessaan Suomen suurimman tuulipuiston rakennustyöt etenevät aikataulussa
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen kävi tutustumassa tuulivoimaan Pyhännälle ja Kajaaniin…

Juha Sarsamasta Ilmatar Windpowerin toimitusjohtaja
Sijoitusyhtiö Panostaja Oyj:stä Ilmattaren johtoon siirtyneellä Sarsamalla on pitkä kokemus…

Save Pond Hockey -turnauksessa kiekkoiltiin ilmastonmuutosta vastaan
Ilmatar oli mukana yhtenä pääyhteistyökumppanina ja oman joukkueen voimin Save…

Ilmatar yhteistyöhön Vuokatin Matkailukeskuksen kanssa
Ilmatar ja Vuokatin Matkailukeskus ovat aloittaneet yhteistyön. ”Ilmatar on sitoutunut…

Ilmatar mukana Save Pond Hockey –tapahtumissa
Ilmatar on mukana yhtenä pääyhteistyökumppanina Save Pond Hockey -tapahtumassa, joka…

Ilmattaren joululahjoitus vähävaraisille lapsiperheille
Ilmatar on tehnyt vuotuisen joululahjoituksensa Vennerille, ja lahjoittaa Vennerin kautta jouluruokakasseja…

Ilmatar on ostanut Humppila-Urjalan tuulivoimapuiston rakentamisoikeudet Voimamylly Oy:ltä
Humppila-Urjalan tuulivoimapuisto rakennetaan vuosina 2020–2021 ilman valtion tukea. Valmistuessaan puisto…

Suomen suurimman tuulivoimapuiston rakentaminen alkaa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla - Osa yli miljardin euron investointikokonaisuutta
Ilmatar Energy on aloittanut Suomen suurimman tuulivoimapuiston rakentamisen Piiparinmäellä, Pyhännän…

Ilmatar kehittyy vauhdilla, sähköpostiosoitteet muuttuvat
Ilmatar kasvaa kohisten, ja toimintamme laajenee syksyn aikana merkittävästi. Olemme…

Ilmatar Energy rakentaa uuden tuulivoimapuiston - Uutta puhdasta energiaa Suomen sähköverkkoon
Google ostaa 125 MW Piiparinmäen 211,4 MW:n tuulivoimapuistossa tuotettavasta sähköstä Ilmatar…

Ilmattarella puhaltavat uudet tuulet
Tutustu Ilmattaren uuteen upeaan ilmeeseen Tuulivoima on Suomessa suhteellisen uusi…

Kestävää kehitystä ja tuulen voimaa
Helsingin kaupungin Vironniemen päiväkodin lapset matkasivat kesän korvalla leirikouluun, jonka…

Someron rakennusluvat tuulivoimaloiden rakentamiseen lainvoimaisiksi
Someron ympäristölautakunta myönsi Ilmatar Somero Oy:lle maaliskuussa 2015 rakennusluvat tuulivoimaloiden…
Tuulivoimakaavoista tehdyt valitukset nurin Alajärvellä
Vaasan hallinto-oikeus on yksiselitteisesti kumonnut Alajärven Louhukankaan ja Möksyn tuulivoimakaavoista…
Hankkeesta valmiiksi puistoksi - muuttuivatko mielipiteet tuulivoimasta?
Jyväskylän yliopistoon tehdyssä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin Luhangan kunnan asukkaiden…
Punkalaitumen tuulipuiston osayleiskaava sai kiitosta
Punkalaitumella 10.9.2015 järjestetyssä tuulivoimaillassa kuultiin mm. Varsinais-Suomen ELY- keskuksen valtakunnallista…
Alajärven tuulivoimapuistojen kaavat hyväksyttiin
Kaupunginvaltuusto on tehnyt maanantai-iltana 26.1.2015 päätöksen Alajärven Louhukankaan ja Möksyn…
Tuulivoimalahankkeiden havainnekuvat nähtävissä
Nyt on mahdollisuus käydä katsomassa Möksyn ja Louhukankaan tuulivoimahankkeiden…
Ilmatar ja YIT perustavat yhteisen tuulipuistohankkeen
Pirkanmaan maakunnassa sijaitsevaan Punkalaitumen kuntaan on suunnitteilla noin 9 voimalan…
Alajärven Louhun-Möksyn tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus
YVA selostus luettavissa…
Lehdistötiedote: SUSI Partners ja Ilmatar järjestivät merkittävän projektirahoituksen suomalaiselle tuulivoimahankkeelleen
Lehdistötiedote…
Saarijärven kaupunki on asettanut Ilmatar Saarijärvi Oy:n suunnittelutarveratkaisuhakemuksen nähtäville.
Alajärven YVA-selostus ja kaavaluonnokset pyritään saamaan nähtäville maaliskuun 2014 alussa.
Alajärven hankkeiden osayleiskaavat kuulutettu vireille
Louhun ja Möksyn eli Ilmattaren Alajärven hankkeiden osayleiskaavat on kuulutettu…
Tuulivoimalaitoksen sähkön tuotantokustannus pienempi kuin uuden ydinvoimalan
Lue lisää Lappeenrannan teknilllisen yliopiston sähkön tuotantokustannusvertailusta…
Ilmatar Energiateollisuus Ry:n varsinaiseksi jäseneksi
Ilmatar Windpower on hyväksytty Energiateollisuus Ry:n varsinaiseksi jäseneksi. Energiateollisuus on…
Ilmattarella on 15 uutta vuokrasopimusta Haminan alueella
Lehdistötiedote Ilmatar Windpower Oyj:n haminalainen tytäryhtiö Ilmatar Hamina Oy solmi…